METSÄSSÄ KUIN MÖKILLÄ

Hyvää oloa
ja yhteistä aikaa

Valkeakoski, Suomi
Vuodesta 1988
Elämyksiä luonnosta
Alkaen 250 € / viikko
HISTORIA

Kangasalasta Koskiksi

Leppäjärven seutua pidetään vanhimpia asuma-alueita Pyörönmaassa. Isoisän aikaan vuonna 1959, kun tämä paikka kuului vielä Kangasalaan, Vähä-Leppäjärven pintaa laskettiin. Ennen sitä etenkin tulva-aikoina lapset joutuivat taittamaan osan koulumatkastaan veneellä. Muutama vuosi myöhemmin 1963 järven läheisyydestä löydettiin rantamutaan hautautuneena yksipuinen ruuhi sekä risumertoja. Pyörönmaa onkin ollut aikanaan viiden pitäjän rajapyykkinä, kun näille seuduille on ulottunut Kangasala, Lempäälä, Pälkäne, Sääksmäki ja Valkeakoski. Tämä seutu liitettiinkin Kangasalasta Valkeakosken kaupunkiin 1979, jolloin myös muita Pyörönmaan kylän alueen osia muuttui Kangasalasta, Lempäälästä ja Pälkäneestä Valkeakoskeksi, eli tutummin Koskiksi.

Kuten isäni on kertonut, Vähä-Leppäjärvi on ollut nimestään huolimatta aina näihin päiviin saakka sangen kalaisa järvi. Siitä onkin saatu silloin tällöin nostettua komean kokoisia kaloja. Suurin hauki lienee se, joka kuulemma ulottui aikuisen kalamiehen kantamana hartialta pohkeeseen saakka. 2000-luvulla tiettävästi suurin katiskaan uinut ahven on ollut 1340 g. Vaikka kalojakin järvestä saa pannulle saakka, tarjoaa se myös joukon muita virkistymistapoja. Tervetuloa tutustumaan näihin, majoituskohteisiin ja ympäristöön tämän sivuston kautta!

Päätalon historia.
Sydäntalven maisema.
Tupasvillaa pitkospuiden vieressä.
Järvimaisemaa Kallio-mökin laiturilta.
Vuodenkierron muutokset huomaa täällä helposti, kun malttaa seurata luonnonmerkkejä tulevasta.
Syysaamu järvenrannassa.

Majoitu lomaillen tai

rauhassa etäillen

Rentoudu päivän jälkeen saunoen, uiden, avantoon pulahtaen tai lämpimässä kylpyvedessä nauttien hämärtyvästä illasta ja tähtien loisteesta. Meillä majoitut mukavasti rauhallisessa ympäristössä.

Majoituskohteet

Saunat ja palju

Vieraat

Palveluksessanne Teemu ja Heli.
PALVELUKSESSANNE TEEMU JA HELI

Salmisen mökit

Yhteinen matka on kuljettanut meitä monien mutkien jälkeen Helin kotikaupunkiin Valkeakoskelle, mukavan matkan päähän Tampereen sykkeestä ja Koskin palveluista. Nuorempana emme olisi varmasti uskoneet muuttavamme takaisin tänne kotikonnuille, mutta niin siinä kävi, että jossakin vaiheessa paluu takaisin maaseudun rauhaan tuntui mahdolliselta ja myös luonnolliselta.

Avantouinti

Aloittavan talviuimarin on helpompaa aloittaa talviuintiharrastus loppukeväästä tai alkusyksystä.

Grillaus ja kokkailu

Kiireetön ruoanvalmistus ja grillaaminen on mahdollista kaikissa majoituskohteissa.

Kalastus

Vähä-Leppäjärvi on kalaisa järvi, josta nousee haukea, ahventa ja särkeä  Maukasta, terveellistä ja takuutuoretta lähiruokaa pannulla tai uunissa valmistettavaksi.

Metsän antimet

Metsä antaa kokonaisvaltaista hyvinvointia keholle sekä mielelle, ja lisäksi sieltä on mahdollista löytää metsän antimia kotiin viemisiksi.

Minikirjasto

Majoittujien käytössä on minikirjasto, jonne voi palauttaa lainat loman päätteeksi.

Pyöräily

Poutasäällä on mukava pyöräillä paikalliselle maisemakierrokselle tai nauttimaan torielämästä.

Retkeily

Lähde retkeilemään, kun haluat päästä sisätiloista ulos raikkaaseen ilmaan ja antaa uusille ajatuksille tilaa. Usein luovimmat jutut syntyvät, kun ajatuksille antaa tilaa.

Saapuminen

Meille voit saapua kävellen, pyörällä, taksilla tai omalla autolla useasta eri suunnasta. Meiltä on myös helppo lähteä päiväretkelle ja saapua takaisin illan tullen. 

Saunominen

Mökeillä lämpiävät aidot puilla lämmitettävät saunat. Kiukaan pesään puiden ja sytykkeiden asettelu ja valkean sytyttäminen kiireisen viikon jälkeen saattaa tuntua helpottavalta.

Soutaminen

Majoittujalla on mahdollisuus päästä järvelle soutelemaan veneellä tai jollalla. Niillä voi hakea mieluista onkipaikkaa tai niistä voi muuten vaan nauttia rauhallisista järvimaisemista.

Suppailu

SUP-laudan päältä järvinäkymiä näkee eri tavalla kuin rannasta. Vuokraamme SUP-lautaa kelluntaliiveineen vaikka koko päiväksi.

Talviuinti

 Kylmään veteen pulahtaminen piristää mieltä ja kehoa, vähentää stressiä, tehostaa verenkiertoa ja auttaa palautumaan kovasta treenistä.  Talviuinnista puhutaan, kun jäättömässä vesistössä uidaan alle +10° vedessä. 

HALUAISITKO TIETÄÄ LISÄÄ?

Miten voimme auttaa?

Kahvilat ja ravintolat
Griili-Ravintola Pihvikievari

Hakafood Cafe

Maaseutu Maistuu Cafe

Mokka-Pirtti

Puistogrilli Oy

Rusticheria Stella

Kokeile ja seikkaile luonnossa
Geokätköily Valkekaosken seudulla

Roukon valaistut latureitit (5 ja 7 km)

Roukon metsäladut ja -reitit (10, 16, 23 km)

Kävely- ja pyöräilyreitit
Pirkan taival -reitti Rutajärvelle 16 km

Pyhäjärven maisemareitti 30 km

Rapolanharjun luontopolku 1,6 km

Riippusiltojen lenkki 3,3 km

Nähtävää
Kuutar-risteilyt Valkeakoskelta Visavuoreen tai Rönnvikin viinitilalle

Myllysaaren museo

Suomen Hopealinjan sisävesiristeily Tampereelle ja Hämeenlinnaan

Sääksmäen sillan ja Viidennumeron seutu

Torielämä Koskikaran liikekeskuksen edessä

Päivämatkailu
Muroleen kanava, Ruovesi

Parolan panssarimuseo, Hattula

Rapolan linnavuori, Valkeakoski

Seitsemisen kansallispuisto, Ylöjärvi

Vankila – Suomen kansallismuseo, Hämeenlinna

Vehoniemen Automuseo ja näkötorni, Kangasala

Taide ja kulttuuri
Rapolan linnavuori

Valkeakosken kaupunginteatteri

Visavuori, kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee

Voipaalan Taidekeskus

Tapahtumat ja viihde
Kirjazz&Blues

Mama’s Bar&Bistro

Melankärjen kesäterassi

Pirkan Hölkkä

Työväen musiikkitapahtuma

Valkeakosken markkinat

Waltikan venetsialaiset

Muuta mukavaa
Elokuvateatteri Kino-Sampo

Kirjaslammen tanssilava

Korkeakankaan frisbeegolfrata

Lotilan tennishalli ja Valkeakosken keilahalli

Roukon frisbeegolfrata

Suomen Kesäteatteri, Apianniemi, Valkekaoski

Valkeakosken kaupunginkirjasto Valo

Valkeakosken uimahalli

Ilmoittautuminen ja mökin luovutus
Asiakkaan tulee varauksensa yhteydessä ilmoittaa asianmukaiset laskutustiedot. Kohde on asiakkaan käytössä normaalisti tulopäivästä klo 16 lähtöpäivään klo 12. Poikkeavista ajoista voidaan sopia erikseen kunkin tarjouksen yhteydessä mahdollisuuksien mukaan.

Varauksen henkilömäärä on ilmoitettava varauksen vahvistamisen yhteydessä. Jos henkilömäärä varauksen toteutuessa on suurempi kuin alunperin ilmoitettu, tulee asiakkaan ilmoittaa siitä myyjälle.

Peruutuskäytäntö
Varaus on asiakkaan puolelta vahvistettu, kun asiakas on ilmoittanut varauksestaan joko puhelimitse tai sähköpostitse. Tämän jälkeen varausta ei voi enää perua. Asiakkaan tulee maksaa varausmaksuna 50 % varauksen kokonaisarvosta varauksen yhteydessä.

Jos varaus on tehty vähemmän kuin kuusi (6) viikkoa ennen varauksen alkua, tulee varaus maksaa kokonaisuudessaan varauksen yhteydessä.

Myyjän puolelta varaus on vahvistettu, kun asiakas on maksanut 50 % varausmaksun eräpäivään mennessä tai koko varauksen summan yhdellä kertaa. Loppumaksu 50 % lähetetään viimeistään kahdeksan (8) viikkoa ennen varauksen alkua ja maksetaan viimeistään kuusi (6) viikkoa ennen varauksen alkua. Varaus- tai loppumaksua ei palauteta, jos asiakas peruuttaa varauksen.

Mikäli asiakas ei suorita maksuja eräpäivään mennessä, on myyjällä oikeus peruuttaa varaus ilman erillistä ilmoitusta.

Ohjeita majoittujalle
Muistathan, että voit tilata liinavaatteet ja loppusiivouksen meiltä soittamalla 045 187 4181. Asiakkaiden, jotka eivät ole tilanneet loppusiivousta, vastuulla on ensisijaisesti itse huolehtia erityisesti pintojen ja saniteettitilojen huolellisesta puhdistuksesta. Jos loppusiivous on tilattu, asiakkaan tulee kuitenkin tiskata käyttämänsä astiat, laittaa roskat roskikseen ja viedä pois tuomansa ruokatarvikkeet. Kohteen kunnon tulee olla normaalin asumisen jäljiltä. Katso loppusiivouksen muistilista.

Jos asiakas ei ole tilannut liinavaatteita, asiakas huolehtii siitä, että kaikilla majoittujilla on omat pyyhkeet, lakanat ja tyynyliina mukanaan.

LÄHIMATKAILUA PIRKANMAALLA

Löydät meidät myös täältä

Pyhänäsi-logo
Valkeakosken mansikka-logo
TERVETULOA

Yksin tai yhdessä

Seuraavan sesongin mökkiloma kannattaa varata hyvissä ajoin. Retkeilypäivä Kodalla haluttuna ajankohtana onnistuu varmimmin varaamalla se muutama viikko etukäteen.

045 187 4181
Leppäjärventie 211, Valkeakoski
info@salmisenmokit.net