NÄKÖPIIRISSÄ KUTSUT TAI TYÖPAJA?
Nauti yhdessäolosta
Valkeakoski, Suomi
Luonnon läheisyyttä
Rustiikkinen Pollo Blanco eli Valkoisen kanan tupa ja terassi on perustettu vuonna 1965 rakennettuun vanhaan kanalaan, jossa on ollut kanoja vielä 1990-luvulla. Kesän 2022 aikana paikalle valmistui keittiöllinen tupa, kesäterassi ja Liiteri-tila, joita vuokrataan erilaisia yksityistilaisuuksia ja työpajoja varten. Tilassa on käytettävissä kokousvälineistöä ja langaton lähiverkko, joka mahdollistaa osaltaan myös etätapaamiset.
Pollo Blancon tilat muuntautuvat niin yhteiseen työskentelyyn kuin ohjelmallisiin kutsuihin. Maalaiselämän historiaa huokuva kokonaisuus ripauksella espanjalaista eksotiikkaa tarjoaa oivan mahdollisuuden niin neljän tähden illallisiin kuin tapas-illan viettämiseen ystävien ja läheisten kanssa.
Tuvan keittiössä valmistuu helposti aamupalaverin evästys tai sinne voi hankkia mieluisan tarjoilun kutsuja varten. Tuvasta on käynti kesäterassille, joka avautuu avaran maalaismaiseman keskelle. Aurinko paistaa parhaimmillaan terassille koko päivän, ja lähipuusto lintuineen luovat terassille oman viihtyisän tunnelman. Tämän kaiken keskellä voi viettää ikimuistoista kesäpäivää oman lähipiirin kesken. Loppukesästä yhteisen päivän voi kruunata hämärtyvän illan tunnelmallisella hetkellä lumoavan loimun äärellä.
Pollo Blanco sijaitsee helposti saavutettavan matkan päässä Salmisen mökeiltä, ja sen voi vuokrata omaan käyttöön myös mökkiloman ulkopuolella. Pollo Blanco on varattavissa ennalta sovittuina ajankohtina kesäkaudella toukokuulta syyskuulle. Halutessanne esittelemme tiloja etukäteen ja kauttamme on mahdollisuus saada myös varaus- ja suunnittelupalvelua tapahtuman tai tilaisuuden järjestämiseen.
Kutsuja tai pienimuotoisia juhlia varten tila on varattavissa myös ennakkoon, jolloin voitte rauhassa valmistella juhlapäivää etukäteen ja viettää siten tärkeää päivää ilman kiirettä aidon maalaisimiljöön keskellä. Autamme mielellämme tapahtuman suunnittelussa ja kerromme mielellämme lisää mahdollisuuksista onnistuneiden kutsujen viettämiseen.
Tervetuloa nauttimaan yhdessäolosta ja ainutlaatuisen Pollo Blancon tunnelmasta!
Etsitkö tilaa omaan työskentelyyn tai ryhmälle?
Pollo Blanco –kokonaisuus sisältää:
- tilaa järjestelyistä riippuen noin 10 – 15 hengelle
- tuvan käyttö kalusteineen
- minikeittiö kodinkoneineen
- terassialueen käyttö kalusteineen
- langaton lähiverkko
- valkokangas
- dataprojektori
- valkotaulu
- kaasugrilli
- pihatakka
- erillinen käsienpesupiste ja kuivakäymälä
- Liiteri-tilan käyttö sopimuksen mukaan
- varattavissa kesäkaudella 15.5. – 10.9.
- tilavuokra etätyöskentelyyn ma–to klo 7.00 – 16.30:
ensimmäinen tunti 30 € + seuraavat tunnit 15 € / tunti - tilavuokra ryhmille ma–to alkaen 150 € / viikonloppuisin pe–su sekä arkivapaina alkaen 290 €
- varaus- ja suunnittelupalvelu sopimuksen mukaan
- pyydä tarjous
Pollo Blanco
Tilaa
Vierailijaa

ANNA LAHJAKSI ELÄMYS
Kenelle elämyslahja sopii?
Elämyslahja sopii niin perheenjäsenelle, ystävälle kuin ryhmälle. Elämys on suunnattu lahjan arvosta riippuen 2–10 hengelle, joten se on erinomainen valinta esimerkiksi syntymäpäivän, virkistyspäivän tai lomapäivän viettoon. Kiireetön hetki kohteessamme soveltuu erityisesti omasta rauhasta nauttiville ja luonnon äärellä viihtyville.
Elämyslahjakortilla perheenjäsenet, ystävät tai tiimi voi viettää kiireettömän hetken arjen yläpuolella ja rentoutua päivän tai -illan aikana oman ryhmän kesken! Pollo Blancossa läheisesi ovat vaivatta läsnä ympäröivässä hetkessä, sillä rauhallisessa ympäristössä aidon maalaismiljöön keskellä uniikit tilat ja hyvä seura luovat ainutlaatuisen ja viihtyisän tunnelman.
Pollo Blanco soveltuu ennen kaikkea lapsenmielisille aikuisille ja sinne on helppo lähteä matalalla kynnyksellä. Elämyslahjakortin saaja voi itse varata sopivan ajankohdan lahjakortin saatuaan, sillä lahjakortti on voimassa puoli vuotta (6 kk) ostopäivästä.
Elämyslahja sisältää sovitun päivävuokran haluamallesi henkilömäärälle arvon mukaan. Saat meiltä halutessasi vinkkejä oman päivän suunnitteluun ja toteutukseen. Elämyslahjakortti toimitetaan vastaanottajalle postitse, joten tarkistathan sähköpostiosoitteesi oikeellisuuden tilausvahvistusta varten ja vastaanottajan postiosoitteen tilauksen yhteydessä. Lähetämme vahvistuksen lahjakortin tilaajalle ennen lahjakortin toimittamista.
045 187 4181
Leppäjärventie 211, Valkeakoski
info@salmisenmokit.net
Lämmin, mukava kesäilta. Illan pimetessä oli hyvä siirtyä ulkotakan ääreen parantamaan maailmaa.
Paikka sopi hyvin pienille juhlillemme. Sään ollessa viileä ja pilvinen suosittelemme terassilla oleskeluun kerrospukeutumista.