Nauti yhdessäolosta

NÄKÖPIIRISSÄ KUTSUT TAI TAPAAMINEN?

Valkeakoski, Suomi
Rentoudu luonnon rauhassa
Tilaa tapaamiselle

Tarvitsetko tilaa tapahtumalle?

Pollo Blancon tupa on valmistunut kesällä 2022 vanhaan, vuonna 1965 rakennettuun kanalaan. Tiloja vuokrataan erilaisiin yksityistilaisuuksiin – tapaamisiin, työpajoihin ja pieniin juhliin.

Kokonaisuuteen kuuluu keittiöllinen tupa, kesäterassi pihatakka-alueineen ja PinoKino-liiteritila. Tilat sopivat hyvin sekä työskentelyyn että yhdessäoloon. Käytössä on kokousvälineet ja langaton verkko, joten etäyhteydetkin onnistuvat.

Voit hoitaa tarjoilut itse tai voit tilata tarjottavat etukäteen valmiiksi. Tuvasta pääsee suoraan terassille, josta avautuu näkymä ympäröivään luontoon maalaismiljöön keskellä.

Pollo Blancon ympäristössä on tilaa olla rauhassa. Aurinkoinen kesäterassi ja pihatakka-alue luovat luonnollisen paikan viettää aikaa yhdessä – myös illan hämärtyessä.

Pollo Blanco -kokonaisuutta voi vuokrata omaan käyttöön myös ilman mökkimajoitusta. Tila on käytettävissä kesäkaudella toukokuun lopulta syyskuun alkuun.

Tiloihin voi tutustua sopimuksen mukaan kesäkaudella. Autamme tarvittaessa tilaisuuksien järjestämisessä  ja tapahtumien suunnittelussa. Halutessasi voit varata tilan käyttöön jo ennen varsinaista tapahtumaa, jolloin voitte rauhassa valmistella päivää. 

Tervetuloa nauttimaan yhdessäolosta ja rennosta Pollo Blancon tunnelmasta!

Pollo Blanco sisältää

  • tilaa 10 – 15 hengelle
  • tupakeittiö
  • terassi ja pihatakka-alue
  • Liiteri-tila / PinoKino
  • langaton lähiverkko
  • valkokangas
  • dataprojektori
  • valkotaulu
  • kaasugrilli
  • käsienpesupiste
  • ekokäymälä
  • varattavissa kesäkaudella 25.5. – 7.9.
  • tilavuokra ma–to klo 8.00 – 16.00:
    ensimmäinen tunti 60 € + seuraavat tunnit 15 € / tunti

  • tilavuokra ryhmille ma–to alkaen 250 € / viikonloppuisin pe–su sekä arkivapaina alkaen 350 €
  • järjestely-, suunnittelu- ja varauspalvelu sopimuksen mukaan
  • Pyydä tarjous info@salmisenmokit.net

Pollo Blanco

Tilaa

Vierailijaa

Kesäterassi mahdollistaa yhdessäolon luonnon helmassa.
Pollo Blancon pihatakka-alueella voi tulistella ja nauttia yhdessäolosta hämärtyvässä kesäillassa.
Tulen leimu pihatakassa.
Terassialueella on tilaa 15 hengelle.
Kesä kauneimmillaan.
Pollo Blancossa voit valmistella omat ruoat tai tilata ne valmiiksi.
Pollo Blanco on avoinna kesäkaudella.
Tupakeittiössä on tilaa noin 10 hengelle.
Keittiössä valmistuu ystävien kesken niin neljän tähden illallinen kuin espanjalaishenkinen tapastarjoilu.
Pollo Blancon sisustusta.
Pollo Blancon sisustuksessa on ripaus espanjalaista eksotiikkaa.
Pollo Blancon sisustusta.
Juhlavalaistus. Liiterissä on tilaa noin 6–12 hengelle pöytäryhmien asettelusta riippuen.
Terassilla voi nauttia omia virvokkeita.
Terassilla voi nauttia omia virvokkeita.
Liiterissä on tilaa kesäisen sadekuuron yllättäessä.
Pollo Blancossa järjestetyt yllätysjuhlat ovat varmasti mieleenpainuva elämys.
Liiteritila muuntuu myös oman porukan leffasaliksi.

Tervetuloa yksin tai yhdessä

Kokemus on osoittanut, että seuraavan sesongin mökkiloma kannattaa varata hyvissä ajoin. Retkeilypäivä Kodalla haluttuna ajankohtana onnistuu varmimmin varaamalla aika muutama viikko etukäteen. Kesäkohteestamme Pollo Blancosta löytyy tilaa pienille ryhmille kokousta, tapahtumaa, luentoa, liikunnallista tuokiota, kutsuja, juhlaa tai työpajaa varten. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

045 187 4181
Leppäjärventie 211, Valkeakoski

Hei, miten voimme auttaa sinua?

Ota yhteyttä lomakkeella tai sähköpostitse info@salmisenmokit.net. Lähetä varaustiedustelusi, majoittumiseen liittyvä kysymyksesi, palautteesi tai kehitysehdotuksesi oheisella lomakkeella. Kun otat yhteyttä suoraan lomakkeella tarkista kirjoittamasi sähköpostiosoite vielä ennen lähetystä. Näin varmistat, että vastaamme sinulle oikeaan sähköpostiosoitteeseen. Luemme viestejä vuoden jokaisena päivänä ja vastaamme niihin mahdollisimman pian. Paluuviestinä saat tietää lisää majoituskohteistamme, elämys- ja lisäpalveluistamme tai mahdollisuuksista onnistuneeseen lomanviettoon. Jos et saa vastausta tiedusteluusi vuorokauden sisällä, niin tarkista myös roskapostikansio.

Vietimme kuuman heinäkuisen päivän peltosählyn merkeissä joukkueen kesken. Pelien jälkeen viilennyimme ulkosuihkussa ja järvessä uiden. Mukavaa yhdessäoloa ja grillailua yhteisistä eväistä nauttien. Kiitos kaikille osallistujille!

Järjestäjät

Lämmin ja mukava kesäilta. Illan hämärtyessä oli helppo siirtyä ulkotakan ääreen parantamaan maailmaa.

Kaverukset

Paikka sopi hyvin reilun kymmenen hengen juhlillemme. Viihdyimme aurinkoisella terassilla, ja sään vaihtuessa pääsimme sujuvasti sisätiloihin.

Yllätysjuhlien järjestäjä